Valikko Sulje

Valkoinen Risti täyttää 100 vuotta – tällainen on pienen perheyrityksen historia

8. huhtikuuta 2025 Valkoinen Risti juhlii satavuotista taivaltaan. Muun muassa Vitalis-voiteesta tunnetulla yrityksellä on pitkä ja värikäs historia.

Valkoinen Risti on vuosien saatossa tuonut markkinoille lukuisia elintarvikkeita ja kosmetiikkatuotteita. Kuva: Teemu Loippo / Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab

 

Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab aloitti toimintansa vuonna 1925 Helsingin Mikonkatu 8:ssa, nykyisen Aikatalon paikalla, nimellä O.Y. Tekninen Tehdas Valkoinen Risti –  A.B. Tekniska Fabriken Vita Korset. Ennen valintamyymälöiden yleistymistä 1960-luvulla, hygieniatarvikkeet ostettiin kemikaaliliikkeistä. Kemikalioiden yleismerkintä oli valkoinen risti sinisellä pohjalla ja Valkoisen Ristin perustaja onnistui rekisteröimään tämän yrityksen nimeksi. Nykypäivänä tällaisen koko alaa koskevan yleisen tuotemerkinnän rekisteröinti yrityksen nimeksi tuskin onnistuisi, mutta Valkoinen Risti on kantanut tuota nimeä jo 100 vuoden ajan.

Vuonna 1930 nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab ja yritys siirtyi Johan Storgårdsin ostamalla osake-enemmistöllä Storgårdsin perheen omistukseen. Storgårdsin siirryttyä yrityksen toimitusjohtajaksi, Valkoinen Risti aloitti nykyaikaistamisen ja uudistamisen vaiheen, kun se hankki ajanmukaisia koneita ja yritys muutettiin nykyaikaiseksi tehtaaksi. Vuonna 1936 markkinoille lanseerattiin mm. vedetön Vitalis-voide, joka on Suomen yhdeksänneksi vanhin edelleen myytävä tuotemerkki.

Sota-aika pakotti muutoksiin

1930-luvun alussa yritys oli muuttanut Kruununhakaan Meritullinkatu 3:seen. Aina vuoteen 1939 saakka toiminta ja laajeni nopeasti, mutta toinen maailmansota toi mukanaan raaka-ainepula. Yritys ei halunnut tinkiä tuotteiden laadusta, joten niiden määrää oli supistettava. Pakkausmateriaalien saanti vaikeutui, joten esimerkiksi Vitalis pakattiin peltirasioiden loputtua bakeliittirasioihin ja Eau de Colognea sai ostettua vain luovuttamalla tilalle vaihtopullon.

Toiminta Kruununhaassa päättyi 27.2.1944, kun Neuvostoliiton lentopommi osui tehtaaseen ja tehdas paloi perustuksiaan myöten. Valkoisen Ristin toimitilat tuhoutuivat täysin – vain muutama kone ja vähäinen määrä syvällä kellarissa säilytettyjä raaka-aineita saatiin pelastettua. Toimintaa jatkettiin näiden varassa Kirkkonummen Wärströmissä. Yhtiö ehti pystyttää mm. tilapäisen tehdashallin, mutta muutamia tunteja sen jälkeen, kun sähköasentajat olivat saaneet työnsä päätökseen juuri valmistuneessa hallissa, tuli evakuointimääräys ja Valkoinen Risti joutui kodittomaksi toisen kerran noin puolen vuoden sisään.

Neuvostoliiton miehitettyä Porkkalan Valkoinen Risti siirtyi Linnanherrankujalle Itä-Helsingin Vartiokylään, jossa yrityksemme sijaitsee vielä tänäkin päivänä. 1940-luvun lopulla alue oli vielä täysin maaseutua ja sieltä yritys sai hyvää ja uskollista henkilökuntaa.

Vuosi 1954 oli merkittävä Valkoisen Ristin historiassa, jolloin siitä tuli maailman suurimpiin kuuluvan hiustenhoitoalan yrityksen Helene Curtisin lisenssivalmistaja. Tuotteina olivat mm. Suave, Silkki-Leena ja Finesse. Valkoinen Risti toi ensimmäisenä Suomen markkinoille mm. aerosolihiuskiinteen ja tuorekelmun. 1960-luvulla Valkoinen Risti aloitti tuoksumaahantuojana, merkkeinään mm. Pierre Cardin, Carven ja Capucci. Tuoksujen lisäksi myös viinejä ja Ritmeester-sikareita myyntiin menestyksekkäästi tax-free-myymälöissä.

Toiminta laajeni elintarvikkeisiin

1990-luvulla Valkoinen Risti perusti elintarvikeosaston ostamalla Suomen suurimman juustoagentuuriyrityksen E. Teppo Oy:n. Tämän myötä osasto sai Euroopan suurimman meijeriyrityksen, esimerkiksi President-juustosta tunnetun, Lactaliksen edustuksen Suomessa. Monet muut suuret meijeriyritykset, kuten norjalainen TINE ja ruotsalainen Norrmejerier, antoivat myös edustuksensa Valkoiselle Ristille.

Tänä päivänä Valkoinen Risti sijaitsee edelleen Vartiokylässä ja toimitusjohtajana neljännessä polvessa toimii Harald Storgårds. Yritys työllistää 20 henkeä ja toimii muun muassa suurten eurooppalaisten meijerituotteiden ja maailman johtavan kahviyrityksen JDE Peetsin maahantuojana Suomessa. Valkoisen Ristin omien ihonhoitobrändien, kuten Vival– ja Emännän-tuoteperheiden, lisäksi se on markkinoinut ruotsalaisen Gahns-brändin tuotteita jo vuodesta 1931. Valkoinen Risti on myös tuonut intialaiset ayurveda Himalaya-ihonhoitotuotteet Suomen markkinoille.

Vuonna 2009 Valkoinen Risti osti Novacafi Oy Ab:n, joka on Suomen johtava suurkahvitusratkaisujen toimittaja Cafitesse-järjestelmälle esimerkiksi hotelleissa, tapahtuma-areenoilla ja ulkoilmatapahtumissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *